Kuka olen

Synnyin heinäkuussa 1975 Kuopiossa, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Nykyään asun aviomieheni sekä nuorimman poikani kanssa Jännevirralla, Siilinjärvellä. Heinäkuussa muutan perheeni kanssa Vuorelaan valtion pakkolunastettua talomme Jännevirralta. Mutta edelleen siis pysyn Etelä-Siilinjärveläisenä. Jännevirralla ehdin asua 22 vuotta, joten paikka tulee jatkossakin olemaan minulle erittäin tärkeä, vaikka en siellä enää asukaan. Kaksi vanhinta poikaani asuvat jo omillaan avopuolisoidensa kanssa. Lisäksi perheeseeni kuuluu pian 2 vuotias prinsessa, sekä pieni 2kk:n ikäinen prinssi, lapsenlapseni.

Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 1995. Valmistumisen jälkeen toimin yksityisenä perhepäivähoitajana omassa kodissani. Vuodesta 1996 vuoteen 2001 olin kotiäiti hoitaen kolmea lastani. Vuodesta 2001 vuoteen 2006 toimin lastenhoitajan sijaisuuksissa eri päiväkodeissa Kuopiossa sekä Siilinjärvellä. Vuonna 2005 aloitin sivutoimiset kasvatustieteen ja erityispedagogiikan opinnot. Opintojen myötä minulle kertyi vuosina 2006-2009 työkokemusta lastenhoitajan työn lisäksi myös lastentarhanopettajan, opettajan, ohjaajan ja tuutoroijan työstä.  Syksystä 2010 lähtien olin Itä-Suomen yliopiston päätoiminen opiskelija. Kasvatustieteen kandidaatiksi valmistuin 2011 pääaineenani yleinen kasvatustiede ja sivuaineina terveyshallintotiede (sisältäen sosiaalihallintotieteen perusopinnot) sekä erityispedagogiikka. Valmistuin kasvatustieteen maisteriksi 2013 pääaineena yleinen kasvatustiede ja sivuaineenani työ- ja organisaatiopsykologia. Työkokemusta minulle on opintojen jälkeen kertynyt opetus- ja työhallinnosta sekä koulutus- opetus- ja ohjaustehtävistä.

30.12.2014 työuraani tuli katkos työmatkalla sattuneen onnettomuuden vuoksi. Loukkaannuin vakavasti. Nyt työtäni on itseni kuntouttaminen takaisin työkuntoon.

Olin vuoden 2017 kuntavaaleissa kolmatta kertaa ehdokkaana. Vaaleissa sain upean äänimäärän ja tämän myötä sain valtakirjan toimia jatkossakin Siilinjärven kunnanvaltuutettuna.

CV

Koulutus

  • 2013  Kasvatustieteen maisteri, Itä-Suomen yliopisto. Pääaineena kasvatustiede. Sivuaineena Työ- ja organisaatiopsykologia.
  • 2011  Kasvatustieteen kandidaatti, Itä-Suomen yliopisto. Pääaineena kasvatustiede. Sivuaineena terveyshallintotiede (sisältäen sosiaalihallintotieteen perusopinnot) ja erityispedagogiikka.
  • 1995  Lähihoitaja, Kuopion terveydenhuolto-oppilaitos, Syventävinä opintoina lapsi-, nuoriso- ja perhetyö.

Työkokemus

  • 11/2014 -12/2016 Vastuukouluttaja Cimson Koulutuspalvelulla
  • 8/2014- 10/2014 Asiantuntija Pohjois-Savon TE-toimistossa
  • 3/2014- 6/2014  Vastuukouluttaja Cimson Koulutuspalvelulla
  • 9/2013- 12/2013 Asiantuntija Pohjois-Savon TE-toimistossa
  • 10/2012- 6/2013 Yritysmyyntineuvottelija Suomen MediaCenterillä
  • 9/2012- 10/2012 Tutkimushaastattelija ELY-keskuksen toimeksiannosta Suomen MediaCenterillä.
  • 8/2012-8/2012 Tutkimusassistentin keikkaluontoinen tehtävä Hazana Oy:lle.
  • 3/2012- 5/2012  Koulutussihteerin tehtävät opiskelijahallinnossa, hakutoimistossa, Savon ammatti- ja aikuisopistolla Kuopiossa.
  • 10/2008 – 05/2009  Ohjaajan tehtävät päihdeäitien kuntoutusyhteisössä. Kuopion Ensikotiyhdistys ry/ Ensikoti Pihla.
  • 2/2001 – 4/2009  Lastenhoitajan tehtävät eri päiväkodeissa Kuopiossa sekä Siilinjärvellä.
  • 01/2008 – 12/2008  Lastentarhanopettajan tehtävät eri päiväkodeissa Kuopiossa.
  • 05/2007 – 06/2007 Toimistovirkailijan-, tuutoroijan sekä tentinvalvontatyötä. Kuopion Kesäyliopisto.
  • 11/2006 – 12/2006  Ohjaajan sekä opettajan tehtävät erityisnuorten valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa Savon ammatti- ja aikuisopistolla Kuopion sekä Siilinjärven toimipisteessä.
  • 01/1996 – 05/1996  Yksityinen perhepäivähoitaja/ oma koti.

Luottamustehtävät Siilinjärven kunta

  • Kunnanvaltuuston jäsen 2009 –
  • Kunnanhallituksen varajäsen 2013-
  • Teknisen lautakunnan jäsen 2017-
  • Sivistyslautakunnan jäsen 2013-2017
  • Vapaa-aikalautakunnan jäsen 2009 – 2012
  • Perusturvalautakunnan varajäsen 2010 – 2012
  • Sosiaalilautakunnan varajäsen 2009 –  2010
  • Jännevirran koulun johtokunnan varapuheenjohtaja 2005 – 2009

Muut luottamustehtävät ja järjestötoiminta

  • Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston varajäsen 2012-
  • Avoimen korkeakoulutuksen opiskelijat ry:n  hallituksen jäsen sekä yhdistyksen sihteeri 2007 – 2008
  • Jännevirran kylätoimikunta 2000 – 2006
  • Kalpa F-2 –96 pohjoisen joukkueenjohtaja 2005 – 2006